Pikkusiili pahoittaa mielensä, kun tunne ja tarve ovat ristiriidassa. Halipula vaatii hoitoa, mutta mistä ratkaisu piikikkään siilin pulaan?
Meillä jokaisella on hetkemme, jolloin haluamme halausta piikeistä huolimatta. Tarvitsemme myötätuntoa juuri silloin eniten, kun vähiten sitä ansaitsemme. Kuka näkee sen, kun tunne juuttuu kurkkuun ja ympäristö ei ymmärrä?
Halipysäkin äiti-siili tunnistaa tarpeen ja osaa hoivata pikkusiiliä myötätuntoisesti piikkisen selän myötäsuuntaan. Lempeästä kosketuksesta voi kehkeytyä jopa oikea halaus. Piikit eivät olekaan esteenä, kun selkää on silitelty huovan suojassa.
Niinpä myös pikkusiili oppii antamaan äidilleen hellyyttä silittelemällä. Ja yhteinen halaus palkitsee molempia. Halaukseen tarvitaan kaksi.
Julkaistu
Jomon kiertovenyttely -taukoja arkeesi
Tämä on yritykseni ymmärtää miksi Kuratomi-menetelmän äärellä alkaa tuntua niin hyvältä. Miksi teen sitä yhä uudelleen. Mikä selittää sitä?
Usein kuultu kommentti ja omakohtainen kokemus kertovat, että Jomon-Shindon harjoituksissa on helppo pysähtyä. Pysähtyminen suo tauon arjen virtaan. Harjoitus on kuin pieni suvanto, joka muistuttaa oman hyvinvoinnin tarpeesta.
Jomon-Shindo ja koko Kuratomi metodi on japanilaiseen perinteeseen nojaava kehonhuoltomenetelmä. Japanilaisen kulttuurin mukaan meridiaanit ovat kehonkäsityksen peruselementti, jossa elämän energia Ki/Qi virtaa. Se ei helposti avaudu länsimaisen kulttuurin käsitteissä kasvaneelle. Se on kuin vieras maku, jota pitää ensin maistaa, että tietää miltä se minun suussani maistuu. Sitten voi alkaa biokemiallisesti eritellä aistimuksiaan.
Itämaisen ihmiskäsityksen ja filosofien ajattelun mukaan olemme kokonaisuus. Meillä on energia, joka pitää elämää yllä. Prna, Qi, Ki tai miten sitä eri tavoin kutsutaan. Elämän energiaa ylläpitää kaikki se mikä tukee elämää. Elämän henki, voima, sielu. Kukin voi ajatella miten itse parhaiten ymmärtää. Jomonissa lähdetään holistisesta ajattelusta, mutta se ei ole sidottu uskontoon tai filosofiaan. Siksi yritys ymmärtää ja sanoittaa sitä voi olla myös seuraavanlainen:
Jomon asennoissa keho kiertyy sisäiseen spiraaliin. Jomon-asentoon asettumisen jälkeen kehon ja mielen rentouttamisen, passiivisen hellittämisen aikana tapahtuu liikettä lihaskalvoissa. Se tuntuu venytyksenä. Lihaskalvokerrokset liukuvat eri suuntiin, pysyvät näin joustavina. Liikkumisen ja hermotoiminnan kannalta nämä ovat tärkeitä tapahtumia.
Faskia-tutkimus on tuonut paljon tietoa lihaskalvojen merkityksestä. Ikivanha ajatus staattisesta sidekudoksesta avartuu hienovaraiseen kehon kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen. Todennäköisesti paljon on vielä tutkimatta, ymmärtämättä.
Jomon täydentää shindo-venyttelyn perusasentoja runsain variaatioin. Jomon-venyttelyn idea on syntynyt Shindo-menetelmän kehittäjän sensei Kuratomin ihastellessa japanilaisen Jomon -kulttuuriaikakauden arkeologisia löydöksiä. Hän tutki aikakaudelle tyypillisiä saviruukkujen koristeita, jotka olivat erityisen kierteisiä. Tämä muotokieli viehätti sensei Kuratomia. Vahvan tiedon ja intuition ohjaamana sensei oivalsi dna-ketjujen kierteisyyden olevan viite kehon muihinkin rakenteisiin.
Kun elämän energian avulla pidämme itsemme pystyssä ja uhmaamme painovoimaa, Jomon-Shindon palauttava vaikutus perustuu vastustamisen hetkelliseen lopettamiseen, taukoon. Autonominen hermosto on monitahoinen kehon toimintoja ylläpitävä verkosto, jossa vastakkaiset vaikutukset vuorottelevat. Sympaattisen hermoston aktiivisuus ja parasympaattinen hidastaminen. Elämässä rytmin vaihtelu on tärkeää.
Shindon vaikutus perustuu painovoiman havaitsemiseen ja sen sallimiseen. Jomonin vaikutus kierteisissä asennoissa menee vielä syvemmälle tai toisiin rakenteisiin. Venytyksen ei tarvitse ”tuntua” venymisenä, kierteisyys avaa jumittuneita kalvoja ja vapauttaa hermoratoja.
Tässä piilee asian vaikeus. Olemme suorittajia. Alitajuisesti ja tiedostamattamme suoritamme koko ajan: pidämme itsemme pystyssä, ryhdissä, koossa, liikkeessä, toiminnassa. Autonomisen hermoston sympaattinen osa huolehtii tästä kaikesta. On helpompi havaita liike ja toiminta, vaikeampaa on se, mitä tapahtuu passiivisena. Tässä astumme mielen alueelle. Mitä mielessämme tapahtuu, kun suostumme passivisuuteen? Sisäinen puhe alkaa epäillä, kun pitäisi havainnoida omaa kokemusta, sisäisiä tapahtumia. Tai luottaa että tapahtuu, vaikka mitään ei näy.
Tiedämme kuitenkin, että meillä on ulkoisten aistiemme (näkö, kuulo, maku, haju, tunto, tasapaino) sisäisiä aisteja. Olemme multisensorisia. Itse asiassa ne ovat samoja aisteja (tunto ja liike) aisteja havaitsemme myös sisäisesti. Meillä on lukematon määrä sisäisiin tuntemuksiin erikoistuneita hermosoluja. Hermostomme tuo viestiä aivoillemme. Emme ole tottuneet aistimaan niitä, koska ne ovat autonomisia. Mutta tunnistamme ja voimme opetella tunnistamaan myös sisästä tilaamme. – Mitä, mistä on kysymys!? Puhutaanko mielestä vai kehosta. – Vai kehomielestä?
Voisiko hermoston toimintaa säädellä ? Mitä uuta voimme oppia itsestämme? Voimmeko tasapainottaa päivärytmiä, tauottaa elämää? Ainakin hengityksen avulla voimme välillisesti vaikuttaa autonomiseen hermostoon. Taukojen aikana voimme rauhoittua ja muistaa hengittää hetken tietoisemmin.
Emme me noin vain
voi muuttua
olla aamulla
uudestisyntyneitä ja parempia.
Elä niin kuin oma sointisi
virtaisi sinussa.
Kuuntele kuin kuulisit
sisäisen laulusi
oman äänen.
ja tavoitat oman tapasi soida.
Hyräile sitä hiljaa
opettele olemaan sille uskollinen.
Kun opit kuulemaan
oman hiljaisuutesi äänen
ja tavoitat oman tapasi soida
Kun saat hapuilla
tietämättä minne
löydät itsesi.
Tommy Taberman
Sensei sanoi kerran.: ”Kuuntele sisäistä musiikkiasi.”
Kinesiologisen Aivojumppa-kurssin jälkeen käytin alakoulun luokassani paljon kurssilla oppimiani tasapainottavia, aktivoivia ja rauhoittavia rytmisiä liikkeitä. Lapset pitivät niistä. Päivittäiset toistot vahvistivat vaikutusta, lapset pyysivät itsekin niitä usein.
Liikkeet olivat yksinkertaisia ja opittavia, silti joillekin lapsille esim. ristikäynnin tekeminen rauhallisen kävelyn rytmissä oli alussa hankalaa. Rytmi muuttui, tuli hoppuilua tai toispuoleisuutta. Päivittäiset toistot helpottivat harjoituksen tekemistä. Hermosto sai vahvistusta yhteyksiinsä, lihas- ja tasapainoaistit saivat stimulaatiota.
Nyttemmin olen tutustunut lisää näihin kinesteettisiin ja sensorisiin harjoituksiin. Olen opiskellut asiaa kursseilla lisää, lukenut ja havainnoinut, tutkinut ja saanut ohjausta. Tässä referoin asiaa yleisesti ja yritän kertoa yksinkertaisesti. Lisää yksityiskohtia saa antamistani lähteistä.
Aloitetaan alusta, jo kohdunaikaisista ja pian syntymän jälkeisistä tapamahtumista. Vauva on aloittanut liikeharjoitukset jo kohdussa. Äidin tuntemat vauvan ”potkut” kertovat siitä, että primitiiviset refleksit ovat alkaneet toimia. Aivot ovat kehittyneet vauvan syntyessä jo valmiuteen, mutta aivojen eri osien yhdistäminen on vauvaliikkeiden, hoitavan kosketuksen ja liikeaistimusten varassa. Vauvan automaattisesti tekemät rytmiset liikkeet ovat primitiivirefleksien tuottamia. Jalat ja kädet huitovat ilmaa ja liittyvät mm. pään kääntämiseen alussa, sitten harjoitellaan kääntymistä, huojutaan nelinkontin ennen konttaamiseen lähtöä jne. Kukin refleksi tuottaa omat liikkeensä ja valmistuu seuraavaan vaiheeseen liikkeiden avulla. Ne kehittävät hermoverkostoa ja aivojen välisiä synapseja. Aivojen eri osien yhteistyö käynnistyy. Näin vauva vihdoin oppii kävelemään, kun nämä vauvaliikkeet ovat aktivoineet niskan lihaksia kannattelemaan päätä, harjoittaneet raajojen yhteistyötä pään ja katseen kanssa.
Jos aivot eivät jostain syystä saa kyllin paljon toistuvaa stimulaatiota, refleksi jää päälle sen sijaan että se sammuisi automaattisesti vaiheen valmistuessa. Seurauksena voi olla viivästynyt kehitys, joka voi poistua itsestään aikanaan tai jota voidaan rytmisten liikkeiden avulla kehittää valmiiksi, kun hermoverkosto vahvistuu ja kehitys tasapainottuu. Toisaalta jostain syystä estynyt liikeharjoittelu voi jättää jälkiä arkiseen toimintaan.
” Rytmisissä liikeharjoituksissa saadut kokemukset osoittavat, että tasapainoaistia, kosketusaistia ja kinesteettistä aistia tukevia signaalien jatkuva vaje aiheuttaa vireyden ja tarkkaavuuden ongelmia, jotka korjaantuvat nopeasti rytmisen stimulaation avulla.”
Harald Blomberg
Rymiset liikeharjoitukset auttavat siirtymään lasta vaiheesta toiseen, kun hermosto kehittyy. Nämä alkeelliset liikkeet ovat luonnollisia kehityksen vaiheita. Näitä refleksejä on paljon, tunnetuimpia ja testatuimpia on ehkä Mororefleksi ja Babinsikin refleksi. Lisäksi pelkohalvausrefleksi, joka on stressirefleksi kuten Mororefleksi. Lisäksi esim. tooninen labyrinttirefleksi, symmetrinen tooninen niskarefleksi, tarttumisrefleksi jne. Nämä vaikuttavat kehon sisäiseen yhteistyökykyyn, autonimisen hermoston kehittymiseen, niveliin ja lihaksiin. Liikeharjoittelu vahvistaa hermoverkkojen kautta lihastonusta, hengitystä, ryhtiä, limakalvoja, puhetta.
Keskeneräiset vaiheet voivat jättää kehitykseen häiriöitä. Oireet voivat ilmetä monenlaisina: tarkkaavuuden häiriöinä, passiivisuutena tai yliaktiivisuutena, yhtä aikaa tai eri vaiheissa. Ne vaikuttavat moniin oppimisen edellytyksiin, lukemiseen ja kirjoittamisenkin. Oireet voivat ilmetä myös aistiyliherkkyytenä, tasapaino- tai liikehäiriöinä. Lievinä oireina ilmeneviä häiriöitä ei aina huomata tai ne kompensoituvat itsestään. Toisaalta kompensaatio voi tulla jostain muualta ja esiintyä kehollisina lihaskireyksinä, aistien tai tunteiden alueilla esim. pelokkuutena ja arkuutena tai pelottomana aistialiherkkyytenä. Vain muutamia mainittuna.
Parantavien liikkeiden vaikutus ulottuu kehollisesta tunnetyöskentelystä rytmisiin motorisiin harjoituksiin.
Näihin voi vaikuttaa myös elintavoin esim. ruokavaliolla, kohtuullisella sähköisten laiteiden käytöllä ja tunnetaitoja vahvistamalla.
Oireita, jotka saattavat siis johtua ”pidossa” olevista primitiivireflekseistä , voidaan helpottaa täsmäliikkeillä, kuhunkin oireen mukaan sen kaltaisilla parantavilla liikkeillä, joilla ne vauvanakin poistuvat.
Halipysäkillä aaltoillaan, keinutaan ja sykitään
Halipysäkki-ryhmissä teemme yhdessä näitä hauskoja liikkeitä tarinoiden saattelemina, yleisinä ja toistuvina. Niitä ovat esimerkiksi avaruuskävely, lantion keinuttelu, pitkittäisaallot, meritähtisyke jne. Ryhmän harjoituksista saa vinkkejä myös kotiin tehtäväksi.
Yksityisellä Halipysäkki-ohjauksella, jossa lapsi on oman vanhemman/huoltajan kanssa vastaanotolla etsitään tarkemmin tarvittavat täsmäliikkeet ja ohjeita kotiin, leikillisyyttä unohtamatta.
Pitkään kypsytelty
Olen itse vakuuttunut ja vaikuttunut näistä asioista kokemuksen myötä. Ensisijaisesti 30 vuoden aikana moniammatillisessa yhteistyössä eri oppilaitoksissa peruskoulusta ammattikorkeaan. Opettajan ja rehtorin työssä olen saanut kohdata paljon erilaisia lapsia ja vanhempia. Lisäksi elämänoppia on tullut läheisesti seuraten omia lapsia ja lapsenlapsia, heidän kasvuaan seuraten ja puiden.
Kokemusten tueksi ja ymmärtämiseksi olen opiskellut kehon ja mielen liikkeitä: Kinesiologiayhdistyksen eri kursseilla mm. aivojumppaa, kouluikäisten sensorista integraatiota erityisopettajille-kurssilla, liikuntaleikkikoulu-ohjaajaksi, Shindo meridiaanirentoutusta jo yli 20 vuotta opiskellen ja ohjaten, parantavia liikkeitä aikuisille-kurssilla, NLP Master-kurssilla, logoterapiaa ja työnohjausta. Lisäksi olen saanut ohjausta faskiaterapian näkökulmaan PekkaPolku neuvoista.
Kirjallisuutta on paljon, seuraavat nyt päällimmäisinä:
Parantavat liikkeet, Harald Blomberg
Aivovoimaa – näin vahvistat aivojasi liikkumalla, Anders Hansen
Tunteita päästä varpaisin -kehotietoisuus lapsen ja aikuisen tunnetaitojen tukena, Heli Mäkelä & Tiia Trogen
Istuin ilman jalkoja, tuoli taivaan ja maan välillä – sehän on keinu! Tai kiikku, liekku, lietsu. Kehtokin keinuu.
Historia tuntee monia keinuja ja keinujia. Keinuminen on ollut pidetty vapaa-ajan vieton muoto. Kyläkeinut kutsuivat nuorisoa kisailemaan aisakeinuissa, pidettiin jopa pyörähdyskilpailuja. Myös muualla maailmassa on osattu nauttia keinumisesta. Keinujia on ikuistettu myös kuvataiteessa. Jo antiikin urheilijat keinuivat palautuakseen.
Keinuminen rentouttaa ja rauhoittaa. Keinuessa kokee rauhallisia hetkiä liikkeessä. Liidät ilmassa kuin lintu -ylös alas, eteen taakse, keinu kantaa istujaa. Keinuminen on vaivatonta, kevyttä huvia. Vauhti voi silti kirpaista myös vatsanpohjassa.
Keinuminen vaikuttaa tasapainoon, ravistaa lempeästi. Keinuja ojentaa ja koukistaa käsiä ja jalkoja rytmikkäästi. Jännitys ja rentous vuorottelevat. Keinuminen vaikuttaa kehoon ja mieleen. Liike stimuloi sisäkorvan tasapainoelintä ja saa aikaan hyvän olon tunteen. Pikkuaivot saavat impulssin, joka etenee muuallekin aivoissamme mm. mantelitumakkeeseen, joka vastaa selviytymisestä ja tunnesäätelystä.
Keinun heilahtelu tuo ilon ja onnellisen tyytyväisyyden tunnetta. Tämän voi tunnistaa vauvasta vaariin. Keinuminen nostaa elämäniloa ja tunnelmaa.
Halipysäkillä keinutellaan ilman keinua. Heijaamme kehoa ja annamme kevyen kosketuksen liikuttaa kehoa. Keinuminen on tuttua vauvasta asti. Sanotaan, että kohtu on ensimmäinen keinumme. Palaamme onnelliseen ja rauhalliseen olotilaan.
Keinuttelu on myös hermostomme hoitoa. Joskus käy niin, että vauvojen kehitystä edistävät primitiivirefleksit eivät integroidu vaan jäävät toimintaa vielä lapsen kehittyessä, jopa aikuisuuteen asti. Niiden vaikutukset saattavat haitata oloamme pitkittyessään. Ne voivat esiintyä esim. lihaskireyksinä ja aiheuttaa kipua sekä kulumaa esim. nivelissä.
Tästä lisää seuraavassa postauksessa.
Keinuminen on helppoa ja hauskaa hoitoa. Halipysäkillä siihen liittyy levollinen yhdessäolo, kosketus ja rauhoittuminen. Teemme yhdessä monenlaisia parantavia rytmisiä liikkeitä, joilla hoidetaan mm. pitkittyneitä primitiivirefleksejä – tämä on ns. sensomotorista toimintaa/terapiaa.
Tarinat vievät osallistujia keinumaan lempeillä laineilla (tosin jonkun vene joskus keinuu isomminkin 😉) tai pyörähtelemään pehmeänä pullataikinana. Keinuttelu antaa meidän olla hetken vauvan onnellisessa olossa tai herättää uusia tapoja helliä.
Olitpa iso tai pieni, keinuminen luo hyvää mieltä.
Vaikka en enää aivan hirveästi halipysäkeistä muistakaan, muistan kuitenkin kuinka hauskaa oli aina mennä ja tehdä erilaisia tehtäviä yhdessä. Joka kerralla tuntui oppivan jonkin uuden liikkeen jota sitten kotonakin tehtiin paljon. Jokaisen shindo-liikkeen jälkeen olikin aina onnistunut olo kun sai jotain niin kivaa ja hienoa tehtyä yhdessä.
Kuukävely oli aina yksi lempiliikkeistäni, sillä siinä yhdistyi hauska yhdessä tekeminen ja rentoutuminen. Sen avulla oppi myös ihan huomaamatta ryhmätyötaitoja.
Leikissä on kaikki mahdollista, leikki avartaa ja keventää arkea. Leikki tuo uusia näköaloja, se on kokeilua ja uusia ehdotuksia arjen keskellä. Leikki on tutkimista. Leikki on sydämen tilaan asettumista.
Leikissä voi
hassutella
ihmetellä
kääntää asiat nurin perin
kokeilla
hullutella
heittäytyä
yllättyä
oivaltaa
Leikkisä ihminen on vapaa säännöistä ja laeista. Leikki on kevyttä huvia.Hänelle aika on halpaa.
Erik H. Erikson
”Famu, leikitäänkö taas shindo-kurssia?” kysyi lapsenlapsi tullessaan. Kysymys ilahdutti ja hämmästytti. Olimmeko joskus leikkineet sellaista, mietin. Olimme toki venytelleet yhdessä, tehneet varvashoitoja ja pötkötelleet kylki kyljessä. Olin kai maininnut shindostakin, ainakin aikuisten kanssa keskustellessamme. – Tämä oli lapsen luova kutsu leikkiin, jota voisimme siis jatkaa!
Huitziga : Leikki on sellaisenaan puhtaasti loogisen ja fyysisen toiminnan yläpuolella. Leikki on arkisten tarpeidemme ulkopuolella, mutta leikki tuo mielekkyyttä. Leikki on vapaata toimintaa, joka valloittaa ilman tavoitteita.
Emme lopeta leikkimistä, koska vanhenemme. Vanhenemme,koska lopetamme leikkimisen.
George Bernard Shaw
Isoisäni oli leikkisä. Hän leikki meidän lastenlasten kanssa. Hän asettui lattialle ajelemaan pikkuautoilla tai lähti luistelemaan eläkeikäisenäkin. Hän tuli vastaan portille ja sanoi:” Kukas se sieltä tulee”. Se ei ollut kysymys, kyllä hän minut tunnistaa, mietin lapsena. Vaan se oli ilahtuneena lausuttu tervehdys! Leikkisyys oli silta sukupolvien välillä. Sitä kieltä ymmärsin. Naapurin lapsetkin hakivat häntä ulos leikkimään kuin vertaistaan.
Kuka saa leikkiä? Kuka osaa leikkiä?
Aikuisuuteen liitetään vakavuutta ja totuuden etsintää. Aikuisuus on myös rutiineja, kontrollointia ja sääntöjä. Leikki taas on vapaa säännöistä ja normeista. Leikki on näiden ulkopuolella. Leikkiin ei kuulu järjen ääni. Leikki ylittää arjen, leikki valloittaa, se vapauttaa mielikuvituksen.
Leikissä voi olla omat säännöt ja leikinlait.
Leikkisyys on lähellä flow- kokemusta, se vie hetkeksi realiteettien ja rajoitusten ulottumattomiin.
Leikki on taiteen esiymmärrystä.
Pelit, kisailu, unelmointi ovat aikuisten leikillisyyttä. On jopa hienoa mennä luovuuskurssille tai osallistua leikkimielisiin tempauksiin. Aikuisten oikea tieteellinen tutkimuskin voi olla leikkiä, luovaa kokeilua.
Aikuinen osaa leikkiä, mutta se sisältää riskejä. On siis otettava riski leikkiin. Kun aikuinen asettuu leikkitilaan ja höllentää vähän kontrollin tarvettaan, hän saattaa onnistua leikkimään. Hän saattaa siirtyä aikuisalueeltaan lapsen alueelle, yhteiselle tontille. Lapsi saattaa auttaa lainaamalla tutkimusvisiiriään tai mahdollisuuspleksiään. Niillä pääsee kokeilemaan taas myyttisiä matkoja, pilvilinnoja tai syvyyssukellusta : minä olen, minä osaan, minulla on!
Tiede etsii selitystä ja vastausta arvoitukseen, taide yrittää kestää sen tosiasian, ettei mitään lopullista vastausta ole”
Pia Tafdrup, tanskalainen kirjailija
Leikki on yleismaailmallinen ilmiö. Kaikkialla ja kaikissa kulttuureissa leikitään. Sanotaan jopa, että leikki luo kulttuuria. Vai onkohan leikki ollut jo ennen kulttuuria?
Leikki ei olekaan väline, vaan leikki luo leikkiä ja se on olemassa itsensä takia. Leikki on synnynnäinen perustoiminto. Puhutaan myös leikkivietistä. Sanotaan aikuisen kadottaneen leikkiviettinsä, kun hän ei leiki. Rämettynyt leikkivietti on vaarallinen. Mutta leikki on enemmän kuin vietti.
Leikki on myös tapa lähestyä asioita ja toimintoja. Se on vapaaehtoista vuorovaikutusta. Leikki on viesti: eleitä, liikettä, puhetta ja ymmärrystä siitä, että leikimme yhdessä.
Aikuinen katso leikkiä ylhäältä ja määrittelee sen siitä kulmasta.
Aikuisen on helpompi nähdä leikin opettava puoli. Se voidaan nähdä maailmaan valmistavana toimintona ja pedagogisesti hyödyllisen. Leikin avulla saavutetaan tavoitteita. Leikki on tällöin väline.
Leikki luo tilaa kokeilla ja valita.
Lapsi ei leiki saadakseen tuloksia tai oppiakseen taitoja, joita hän on myöhemmin tarvitseva. Lapsi elää leikissä ja edistää leikkiä sopivaan muotoon, jotta se voi jatkua. Lapsi leikkii, jota leikki jatkuisi.
Leikki tuottaa mielentilan, josta saa iloa. Kaikki toiminta, joka muuttaa tapaamme aistia todellisuutta synnyttää iloa. – Olemassaolo riittää!
Yhteinen leikki luo sosiaalisen me -ilmiön. Leikkijät saavat vauhtia siitä, että ovat yhdessä. Osapuolina voi toki olla muutkin kuin ihmiset. Lapsi voi leikkiä mielikuvitusolioiden tai ihmeilmiöiden kanssa. Lapselle ei tarvitse opettaa leikkiä. Leikkitilaan voi hypätä missä ja milloin vain. Aikuisen siirtymä tapahtuu viiveellä vaihteet rasahdellen. Alue on kapea aikuistilan kontrollin ja leikkitilan verhon välissä, josta voi tähystellä molempiin suuntiin. Siinä pitää huolehtia, että oma ilmaisu on neutraalia ja salliva leikkijöille. Jos aikuinen ei osallistu, aikuisen tärkeäksi tehtäväksi jää huolehtia siitä, ettei kukaan jääleikin ulkopuolelle.
Leikin aloitus tai eteneminen vaatii joskus neuvotteluja, niitä tehdään me-puheella. Aina ei tarvita edes sanallista neuvottelua, lapset muuttavat eleitä, rytmiä ja toimia ja muut ymmärtävät se uudeksi suunnaksi.
Oletko seurannut leikkejä, joissa lapsilla ei ole yhteistä kieltä, mutta leikki sujuu. Lapset viestivät monin tavoin? Katse ja kädetkin puhuvat.
Leikkijät välittävät leikki- ja tunneviestejä. Leikkijät soinnuttavat viestejään yhteiseen leikilliseen kokemukseen. Yhteinen ymmärrys lisää hyvinvointia. Yhteinen leikki kehittää leikkijöitä, lapsia ja aikuisia.
Yhteinen leikki lataa itseään ja luo yhteistä energiaa. Ryhmä saa voimaa omasta toiminnastaan ja kukkii yhdessä.
Leikki auttaa hahmottamaan uusia asioita.
Tutustuminen uusiin asioihin ja ihmisiin sujuu luonnikkaasti leikin avulla. Leikki voi tukea sosiaalisuutta ja tukee tunnetta, että yhdessä on kivaa. Leikissä voi opetella tunteita ja tilanteita. Uusia käsitteitä ja sanoja putkahtelee huomaamatta.
Leikissä muun muassa opitaan säätelemään omaa toimintaa vaihtuvissa tilanteissa. Leikissä voi oppia tarkkaavuuden ja keskittymisen säätelyä. Voi rohkeasti kokeilla erilaista ilmaisua ja eläytyä virran vietäväksi.
Leikkijällä on lupa olla toinen, joku muu. Leikkijä testailee rooliaan ja kykyjään. Leikkijä tarkastelee tiedostamattaan omaa identiteettiään. Kuka olen, mistä tulen. Keneksi haluan tulla. Leikkijä saa mahdollisuuden kurkistaa avartuviin, uusiin maailmoihin. Leikki on sieluntila, johon ihminen pyrkii.
Halipysäkillä voit liikkua kuin mahtava karhu suolla, isosti ja vahvasti. Olla voittamaton. Tai voit liidellä kuin kevyt perhonen tuulessa. Olla vietävänä. Voi samaistua noloon pikku nalleen, joka häpeissään piiloutuu kuusen alle. Tai ottaa talvitorkut siilin sykkyrässä.
”-Mikä sä oot, työn ohjaaja?? – Miten sä voit ohjata toisten työtä?”
Työnohjauksen käsite herättää kummeksuvia kysymyksiä monissa. Jos se on vierasta, sitä pitää selitellä monilla esimerkeillä.
Se on vapaaehtoista oman työn äärelle pysähtymistä.
Työnohjaus antaa itselle tilaa ja aikaa tarkastella omaa työtään ja toimintansa.
Työnohjaus on paineen purkamista tai pitkäjänteinen oman työn tarkastelun prosessi.
Se auttaa näkemään avarammin, se antaa luvan olla tunteva ihminen.-Työnohjaukseen annettu aika on pieni pysähtyminen oman työn äärelle katsomaan sitä uudesta näkökulmasta.
Monissa sosiaali- ja terveysalan tehtävissä se on tuttuakin tutumpi rutiini, joka kuuluu työhön.
” Työnohjaus ei ole terapiaa, mutta sen terapeuttisia vaikutuksia ei voi olla huomaamatta”,
sanoo eräs arvostamani seniorityönohjaaja
Työnohjaaja on kuuntelija, joka esittää ne kysymykset, jotka auttavat oivaltamaan uutta omassa työssä:
Voisiko työn vaihtamisen vaihtoehtona olla entistä parempi sitoutuminen?
Onko joskus tarpeen vahvistaa heikentynyttä motivaatioita?
Haluatko tukea ja kannustusta tarttua tärkeään tehtävään?
Etsitäänkö yhdessä hyviä vuorovaikutuksen tapaoja?
Oletko valmis ja paljastamaan parhaat puolesi?
Työnohjaaja on kuin personal trainer, joka ohjaa oivaltamaan oman toiminnan merkityksellisyyden.
Lapsi elää elämää. Hän aistii, haistaa, maistaa ja kokeilee. Lapsi hyppii innosta. Hänen jalkansa eivät pysy paikallaan vaan pistävät juoksuksi, kun on päästävä tutkimaan uusia asioita. Lapsi aistii ympäristöään. Hän tulkitsee herkästi kokemiaan signaaleja, aikuisten ilmeitä, katseita, kosketusta. Aikuisina me kuitenkin alamme jo varhain kasvattaa lapsia sanojen maailmaan. Yritämme tavoittaa kehollaan viestivän ja aistivan lapsen sanojemme kautta. Ehkä ajattelemme, että sanat ovat paras keino kertoa jotain. Sitten kun lapsi menee kouluun, hänet asetetaan hyppimään pyrkivine jalkoineen istumaan paikalleen pulpettiin. Ainoa sallittu viestintä saattaa olla puhumista ja kuuntelemista. Keinot viestiä vähenevä yhtäkkiä.
Murrosiässä nuori opiskelee uutta itseään, myös viestinässä. Sanat eivät ole kasvaneet ilmaisemaan miltä kehossa tuntuu. Kehotietoisuus – yhteys kehon tuntemuksiin – saattaa olla hukassa. ”Mitä kuuluu? – No ei mitään, kuuluu vastaus. Voi olla vaikea ilmaista sellaista mitä ei osaa itselleenkään sanoittaa. Kavereiden kuvien katselu ja niille naureskelu onnistuu paremmin kuin keskustelu aikuisten kanssa. Mitä olisi tunneläheisyys, josta löytyisi oman olon ilmaisua?
Kun lapsi opettelee tunnistamaan tunteitaan ja ilmaisemaan niitä, aikuisen läsnäolo on tärkeää. Aikuinen lähellä kuuntelemassa ja kokemassa voi auttaa sanoittamaan. Lapsen kanssa liikkuminen, hyppiminen, löhöily ja leikkiminen luovat siltaa kokemisen ja sanojen välille. Yhdessä tekeminen luo tilan, jossa on tilaa kokea, kuulla ja puhua.
Yhteisessä hetkessä aistijärjestelmät peilisoluineen rakentavat empaattista myötäelämistä. Lapsi oppii tunnistamaan sosiaalista ympäristöään ja vaikutustaan muihin. Lapsi oppii matkimalla ja seuraamalla. Aikuinen tarjoaa mallin, johon samaistua. Lapsi leikkii ”ikään kuin”-leikeillä. Aikuisen arvostelematon myötäelo opettaa lasta suhtautumaan itseensä ja muihin luottaen ja myötätuntoisesti. Aikuinen voi osoittaa myös kehollaan ja tekemisellään sosiaalista hyväksymistä, mukaan ottamista, rakkautta ja kiintymystä.
Kehollinen yhdessä oleminen ei vaadi kasvatuksellisten teorioiden hallintaa. Aikuinen saa olla aitona ja omana itsenään lähellä lasta viestimällä sanattomasti. Aikuinen antaa turvallisen kokemuksen kontaktista, joka välillä voi katketa, mutta joka palaa uudelleen.
Viestimistä on helppoa oppia leikin avulla, yhteisen toiminnan hetkissä.
Kun lapsen hermosto kehittyy ja oppii, tarvitaan aktiivista touhua sekä palauttavia hetkiä. Niitä voi opetella yhdessä aikuisen kanssa. Lapset kehittyvät suhteessa, yhteydessä toisiin. Ulkopuolelle sulkeminen, väistäminen ja erottaminen ovat ihmislapselle pahoja paikkoja. Aikuisen tehtävä on yhdistää ja korjata, tuoda yhteen.
Yhdessäolon hetkissä syntyy samatahtista elämää. Yhteisen rytmin ja tunteiden soinnuttaminen tapahtuu ihan tavallisessa elämässä. Sanatonta viestintää, ilmeitä eleitä kosketusta – niilläkin siirretään taitoja ja tietoja, ne ovat osa kulttuuria.
Mihin olemme unohtaneet kosketuksen? kysyy lastenpsykiatri Jukka Mäkelä (THL).
Olisiko meidän opeteltava koskettamaan? Luonnollisesti, rennosti ja kunnioittaen.
Osaan rentoutua, mutta en aina ehdi. Arjessa ei huomaa, että hartiat on korvissa koko ajan. Oletko suunnitellut joskus retriittiin osallistumista? Onko vaikea valita, mikä on minulle sopiva kehonhuoltotapa? Venyttely tekisi hyvää, mutta kaikki lihakset kiristää.
Jos nyökyttelit lukiessasi ja tunnistit väittämät, voisi Shindosta olla apua.
Siirrämme usein asioita eteenpäin, vaikka tiedämme tarvitsevamme niitä NYT. Ryhtyminen on vaikeaa. Kun suhtaudut armollisesti itseesi, voit löytää pienen hetken huokaista – ja huomata että jo se helpottaa oloa.
Lomalle suunnitellaan rentoutumista tai viikonloppuna otetaan iisisti. Rentoutuminen on kuitenkin helpompaa, kun sitä tekee vähän jatkuvasti. Se on kuin lihastreeni, jokainen toisto tukee edistymistä. Kun sitä kaikkein eniten tarvitset, on se silloin kaikkein vaikeinta!
– Voit opetella huokaisemaan pitkin päivää vain pienen ajatuksen ja lihasten rentouttamisen ajaksi. Kokeile hellittää vaikka 30 sekuntia!
Shindo-kokonaisuus on rentoutus- ja kehonhuoltomenetelmä. Se auttaa kehoa pysähtymään, palautumaan ja rentoutumaan. Hiljentyminen ja rauhoittuminen auttavat myös kuuntelemaan itseä.
Kehon rentouttava relaksaatio tähtää suoraan muutoksiin hermostossa ja sisäerityksessä. Keskittymällä lihaksiin ja antamalla niiden rentoutua saamme autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston tasapainoon. Tämä tasapainottaa hormonituotantoa, jonka seurauksena sekä psyykkinen ja että fyysinen hyvinvointimme paranevat.
Säännöllinen rentoutuminen parantaa aivojen suorituskykyä ja muun kehon hyvinvointia.
