Luonnonmukainen apu hengityksen ongelmiin
Useat ihmiset tunnistavat omassa hengityksessään olevan jotakin pielessä, vaikka eivät kärsisikään erityisistä terveysongelmista. Yleisimpinä hengityksen ongelmina pidetään liian pinnallista sekä liian kiihkeää hengittämistä. Ajatellaan, että pinnallinen hengitys ei tuo riittävästi elimistöön happea, jolloin henkeä pyritään haukkomaan suuremmin. Tämä johtaa olosuhteisiin nähden liian suureen hengitykseen, eli liikahengitykseen.
Hengitys kiihtyy stressitilanteissa, jolloin pyritään rauhoittamaan hengitystä. Rauhallinen hengitys toisi rauhaa myös mieleen, mutta sen rauhoittaminen tuntuu vaikealta, tai jopa mahdottomalta. Rauhoitusyritykset voivat entisestään kiihdyttää hengitystä – sekä mieltä.
Syvempään hengityksen ymmärrykseen johdattaa Buteyko-teoria, sekä siihen pohjautuva Hoitava Hengitys, jotka selventävät hengitystavan merkitystä laajemmin.
Ei ole yhdentekevää kuinka hengitämme, eikä ole yhdentekevää kuinka paljon hengitämme.
Uusi näkökulma hengitykseen
Merkittävin lisäselvennystä kaipaavista käsityksistä on hiilidioksidin väärinymmärretty rooli elimistön hapensaannissa. Suuri hengitys ei tuokaan elimistöömme enemmän happea, vaan päinvastoin aiheuttaa hapenpuutteen. Meidän ei tulekaan huolehtia pelkästään siitä, saammeko keuhkoihin riittävästi happea, vaan siitä, jääkö sinne uloshengityksen jälkeen riittävästi hiilidioksidia. Hiilidioksidi varmistaa elimistön riittävän hapensaannin.
Liikahengityksen sekä muiden hengityksen häiriöiden normalisointi
Hoitava Hengitys -harjoitteilla poistetaan terveen hengityksen esteitä. Korjataan huonoja hengitystapoja sekä normalisoidaan järkkynyt hengityskaasujen tasapaino, eli korjataan liikahengitystila.
Lisäksi vahvistetaan ja vapautetaan hengityslihaksia sekä avarretaan nielua. Tavoitteena on sujuva, syvä, mutta samalla kevyt ja vaivaton hengitys.
Liikahengityksen aiheuttamia oireita
- Hengityksen vinkuminen, hengenahdistus, yskä, painon tunne rinnassa, jatkuva haukottelu, kuorsaus ja uniapnea.
- Heikko keskittymiskyky, tunnottomuus, hikoilu, huimaus, käsien ja jalkojen pistely, kämmenien hikoaminen, pyörrytys, vapina ja päänsärky.
- Nopea syke, rintakivut, rytmihäiriöt ja sydämen muljahtelut.
- Stressi, jännitys, masennus, pelko, ahdistus, paniikki.
- Allergiset reaktiot, histamiinitason nousu, liman erityksen lisääntyminen, tulehdukset, ilmateiden ahtautuminen.
- Unihäiriöt, levottomuus, keskittymiskyvyttömyys, kuorsaus, uniapnea, lisääntynyt virtsaamisen tarve, lapsilla yökastelu, suolisto-oireet, väsymys.
Järjestän hengityskursseja pienille ryhmille, myös etänä.

PVM | Paikka | Lisätietoa |